Evästeet
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä
Kuolema on aina yllättävä. Suru vie voimavaroja.
Omaiset huolehtivat hautaukseen liittyvistä asioista. Kuolemaan ja hautaamiseen liittyy paljon tunteita. Kristinuskon mukaan kuolema ei ole kaiken loppu.
Uskomme ylösnousemukseen. Siksi hautajaisiin liittyy myös toivoa. Meillä on toivo ylösnousemuksesta. Meillä on toivo taivaaseen pääsemisestä.
Voi tutustua myös Surusta selviää- opasvihkoon. Opas on selkokielinen ja kuvitettu. Se on tarkoitettu keskustelun tueksi, kun jutellaan surusta. Siitä löytyy myös hyvä kuvia tunteiden ilmaisun tueksi. Oppaan on tehnyt vammaistyön diakoniatyöntekijä Tarja Muurinen.
Opas löytyy Papunetistä alla olevan linkin kautta
Hautausjärjestelyt voivat olla osa omaisen surutyötä. Hautausjärjestelyt kannattaa aloittaa ottamalla yhteyttä joko seurakuntayhtymän hautatoimistoon tai yksityiseen hautaustoimistoon.
Seurakuntayhtymän hautatoimistonLinkki avautuu uudessa välilehdessä kanssa voi sopia seuraavista hautausjärjestelyihin liittyvistä asioista:
Hautatoimistoon voi tulla, vaikka lääkäri ei vielä olisi kirjoittanut hautauslupaa.
Seurakuntayhtymän hautatoimisto sijaitsee seurakuntien toimitalossa osoitteessa Eerikinkatu 3. Hautatoimisto on auki arkisin maantaista perjantainhin klo 9-14.00.
Toimistoon voi olla yhteydessä:
Tukea suruun ja hautaukseen liittyviin käytännön järjestelyihin saat Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymän hautausoppaasta. Oppaan saa Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymän hautatoimistosta (Eerikinkatu 3). Voit myös ladata hautausoppaan tästäLinkki avautuu uudessa välilehdessä. (Opas ei ole selkokielinen.)
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä