Evästeet
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä
Yhteisvastuukeräsys on evankelis-luterilaisen kirkon vuosittainen suurkeräys. Keräyksen tuotoilla autetaan eri ihmisryhmiä ympäri maailman myös Suomessa. Voit auttaa lahjoittamalla tai osallistumalla tilaisuuksiin, joiden tuotot ohjataan keräyksen hyväksi! Keräys alkaa aina ensimmäisenä helmikuun sunnuntaina, mutta lahjoittaa voi vuoden ympäri.
Yhteisvastuun keräyksellä autetaan tänä vuonna lapsia ja nuoria. Kamppanja teemana on "Nuoret väkivaltaisessa maailmassa."
Avun vievät perille Aseman Lapset ry, Suomen evankelis-luterilaisen kirkon seurakunnat ja Kirkon Ulkomaanapu.
Rahojen käyttöä valvotaan, että ne menevät niille, jotka niitä tarvitsevat.
Lue lisää keräyksestä ja lahjoituskohteista osoitteessa www.yhteisvastuu.fiLinkki avautuu uudessa välilehdessä.
Yllä oleva linkki vie selkokielisiltä sivuilta pois.
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä