Kummius

Kasteessa lapsi saa itselleen kummit. Erityiset henkilöt, jotka ovat saaneet osakseen kunniatehtävän tukea lapsen kristillistä kasvua sekä auttaa vanhempia heidän kasvatustehtävässään.

Kummeiksi tulee valita vähintään kaksi evankelisluterilaisen kirkon konfirmoituja jäseniä. Poikkeustapauksessa lapsella voi olla vain yksi kummi. Tästä päätöksen tekee kotiseurakunnan kirkkoherra.

Kummien tiedot ja kuuluminen seurakuntaan tarkistetaan ennen kastetta. Kummien nimet, henkilötunnukset ja tieto kotiseurakunnasta annetaan kastepapille kastekeskustelussa. Jos perheen lähipiirissä on kirkkoon kuulumattomia tärkeitä ihmisiä, nämä voidaan erityisellä tavalla kutsua lapsen luottohenkilöiksi kummien lisäksi. Heitä voidaan vaikka kutsua ”aikuisystäviksi”. Tämä erityisasema voi näkyä myös kastejuhlassa.

Kummille

Onneksi olkoon ! Sinut on kutsuttu tärkeään tehtävään.

Kummi on vanhempien lapselleen huolella valitsema luottoihminen. Kummi on lapsen ja vanhempien tuki ja turva. On monta tapaa olla kummi. Kummisuhde muuttuu lapsen kasvaessa ja parhaimmillaan se on elinikäinen ystävyyssuhde. Kummina saat ilon olla tukemassa kummilapsesi kasvua kristittynä. Tämä tuki toteutuu yksinkertaisimmillaan pieninä arjen tekoina kummilapsesi ja hänen vanhempiensa hyväksi. Elämän melskeessä on myös hyvä muistaa rukoilla kummilapsesi puolesta.

Uutena kummina voit aloittaa juttelemalla kummilapsen vanhempien kanssa ja yhdessä pohtia minkälainen kummisuhde teillä on mielessä. Jokainen suhde muodostuu omanlaisekseen ja muuttuu vuosien kuluessa. Kummius on elinikäinen kunniatehtävä, joten muista olla yhteydessä kummilapseesi hänen aikuistuttuaankin.

Iloa ja rohkeutta sinulle, kummi!

Kummilapselle

Onneksi olkoon! Olet tärkeä!

Olet niin tärkeä, että sinulle on kasteessa valittu ihan omia luottohenkilöitä - kummeja! Kummit ovat siis juuri sinua varten. Kummille voi jutella mistä vaan, kummin kanssa voi touhuta mitä vaan ja kaiken kukkaraksi kummi saattaa muistaa sinua lahjoilla merkkipäivinäsi! 

Ole yhteydessä kummiisi. Voit taiteilla hänelle kortin tai vaikka soittaa ja kertoa kuulumisiasi. Voit pyytää kummin leikkimään kanssasi tai haastaa hänet suosikki pelissäsi. Kummius on myös elilnikäinen tehtävä, joten voit olla yhteydessä kummiisi, vaikka olisitte jo molemmat eläkeläisiä!

Tällä sivulla olevista vinkeistä ja linkeistä löydät useita toimia, joita voit ehdottaa kummeillesi. 

Iloa elämääsi!

 

Vinkkejä

 

Hei Kummi!

Lautapelitkin onnistuvat etänä erinomaisen hyvin. Mitäpä jos tänään tai viimeistään Kummipäivänä 4.6.2023 pelaisitte vaikkapa Aliasta kummilapsen kanssa? Lisää vinkkejä Kummipäivän etätekemisiin www.kumminkaa.fi www.fadder.fi 

Lapsi kummin kanssa lautapelin äärellä

 

 

Hei Kummi!

Mitä jos Kummipäivänä 4.6.2023 soittaisit kummilapselle ja lukisit iltasadun? Lisää vinkkejä Kummipäivän etätekemisiin www.kumminkaa.fi www.fadder.fi 

 

Kastevauvan siunaus
// ]]>