Hyppää sisältöön

Pia Pajala

 

Sopraano Pia Pajala on valmistunut Sibelius-Akatemiasta oopperaluokalta. Hän esittää ooppera-, lied- ja kirkkomusiikkia Suomessa ja ulkomailla. Pajalan opettajana on tällä hetkellä Kai Valtonen ja tukholmalainen Dorothy Irving. Pajala on osallistunut useille mestarikursseille eri puolilla Eurooppaa opettajinaan mm. Eva Blahová, Julius Best, Junewyn Jones, Ryszard Karczykowski ja Dale Fundling. Lied-laulua hän on opiskellut mm. Colin Hansenin, Ilmo Rannan ja Pentti Kotirannan kanssa.

Pia Pajala on laulanut useissa oopperoissa ja työskennellyt useiden kuorojen ja orkestereiden solistina esim. Leif Segerstamin, Sauli Huhtalan, Sakari Oramon ja Santtu-Matias Rouvalin johdolla.

Pia Pajala on konsertoinut kotimaassa mm. Kaskisten musiikkikesässä, Naantalin- ja Turun musiikkijuhlilla ja uuden musiikin Aboa Musica -festivaaleilla. Elokuussa 2012 pidetyissä Toivo Kuula -laulukilpailussa Pajala sijoittui neljänneksi.

Hän on levyttänyt 2014 Naxokselle Sibelius Completed -sarjaan Sibeliuksen näyttämömusiikkia Turun filharmonisen orkesterin solistina, johtajana Leif Segerstam. Aikaisemmin hän on levyttänyt mm. Turun konservatorion kamarikuoron solistina Leevi Madetojan kuoroteoksia Markus Yli-Jokipiin johdolla.

 

Lisätietoa: piapajala.fi

 

Katedraali soi! -viikon keskiviikon 5.2.2020 oratorio-oopperassa "Unohdetut sankarit" mukana myös Erik Rousi, Janne Sundqvist, Essi Luttinen ja Aapo Korhonen.