Hyppää sisältöön

Pekka Häkkinen, Jussi Aalto ja Kirsti Väyrynen

Pekka Häkkinen on tuusulalainen viulisti ja kapellimestari, joka opetustyönsä lisäksi toimii aktiivisesti erilaisissa orkesterikokoonpanoissa. Hän on soittanut useimmissa suomalaisissa ammattiorkestereissa, kuten Suomen Kansallisoopperan orkesterissa, RSO:ssa ja mm. Tampereen, Lahden ja Helsingin kaupunginorkestereissa. Kapellimestarina Häkkinen on johtanut useita kaupunginorkestereita sekä erilaisia produktioita.

Viulunsoittoa ja orkesterisoittoa sekä kamarimusiikkia Häkkinen on opettanut vuodesta 1983 lähtien. Musiikkitiedettä hän on opiskeli Jyväskylän yliopistossa 1977-83. Viulunsoittoa Häkkinen on opiskellut Elsa Ristolan, Leon Spiererin ja Igor Bezrodnoyin oppilaana, ja hän suoritti III-kurssin Sibelius-Akatemiassa Jorma Rahkosen johdolla. Kapellimestariopintoja Häkkinen on harjoittanut Jorma Panulan, Atso Almilan ja Pertti Pekkasen johdolla.

Jussi Aalto (s. 1981) valmistui Sibelius-Akatemiasta lehtori Jouko Mansneruksen luokalta musiikin maisteriksi keväällä 2009. Hän on konsertoinut kamari- ja orkesterimuusikkona useimmissa Euroopan maissa, sekä Japanissa, Kiinassa ja Meksikossa. Orkesterikokemusta hän on kartuttanut useissa produktioissa sekä Suomessa, että ulkomailla. Aalto on myös opettanut alttoviulun soittoa musiikkiopistoissa ja kesäyliopistossa.

Kirsti Väyrynen on Kansallisoopperan orkesterin selloryhmän varaäänenjohtaja. Hän oli Kerava-kvartetin jäsen yli 20 vuotta ja on edelleen aktiivinen kamarimuusikko eri kokoonpanoissa.

Kolme päätä lähellä kameraa, taustalla piano
Kirsti Väyrynen (vas.), Pekka Häkkinen ja Jussi Aalto. Kuva: Pekka Häkkinen
// ]]>