Evästeet
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä
Kamarikuoro Krysostomos on vakiinnuttanut asemansa yhtenä Suomen tasokkaimmista ortodoksisista kuoroista. Vuonna 2003 perustettu kuoro toimii valtakunnallisesti ympäri Suomea ja harjoittelee periodeittain musiikin maisteri Mikko Sidoroffin johdolla. Krysostomos on erikoistunut uuden suomalaisen ortodoksisen kirkkomusiikin esittämiseen ja kantaesittää vuosittain uusia sävellyksiä.
Kuoron nimi tulee kreikan kielestä ja tarkoittaa "kultasuuta". Se viittaa myös 300-luvulla eläneeseen Konstantinopolin arkkipiispaan isä Johannes Krysostomokseen, joka puheenlahjojensa ansiosta sai kyseisen lisänimen.
Kamarikuoro Krysostomos on äänittänyt Alba Records -levymerkille neljä levyä: Panihida (2007), Rauhaisa Valkeus (2011), Suuri paasto (2015) ja Deesis (2016). Suomen Kuoronjohtajayhdistys ja Suomen Soittajain ja Laulajain Liitto valitsivat Panihidan Vuoden 2007 Kuorolevyksi.
Krysostomos on koko toimintansa ajan raivannut tietä uudelle ortodoksiselle musiikille. Kuoronjohtaja Mikko Sidoroffin sävellykset lukeutuvat kuoron perusohjelmistoon. Niiden lisäksi kuoro on kantaesittänyt musiikkia mm. Ville Matvejeffilta, Henri Sokalta, Lauri Mäntysaarelta sekä Pekka Jalkaselta. Kaikki uudet sävellykset jatkavat ortodoksisen kirkkomusiikkiperinteen rikasta ketjua, ja tämän tradition eteenpäin vieminen on Kamarikuoro Krysostomoksen toiminnan kivijalka.
Sopraanot: Satu Eronen, Maija Helamaa, Mona Krüger, Anna Kanerva Lamppu, Päivi Malinen, Jaana Mäenpää, Heidi Pelander, Elina San, Liisa Sihvonen
Altot: Hissu Hyvärinen, Kaisa Karjalainen, Sonja Kosunen, Nina Krüger, Maisa Mikkonen, Ulla Otava, Miia Perkola, Elina Pyöli, Sofia Silvo, Anna Schultz, Maria Syväniemi
Tenorit: Kirby Deater-Deckard, Jaakko Huhta, Juha Kummu, Oskari Leino, Johannes Miettinen, Niko Salmela, Christoffer Wärn
Bassot: Lasarus Blomster, Henri Kari, Ilkka Ketolainen, Markus Lehtonen, Erkki Nurmi, Arttu Punkkinen, Mikko Vilpponen, Juhani Viskari