Hyppää sisältöön

Club For Five

Club For Five on ainutlaatuinen ilmiö musiikkimaailmassa rikkoessaan mielikuvia siitä, mitä kaikkea ihmisäänellä voikaan tehdä. Monipuolinen a cappella lauluyhtye on valloittanut yleisönsä suvereenilla osaamisellaan niin kotimaassa kuin ulkomaillakin. Yhtyeen musiikkia ei voi rajata yksittäiseen tyylilajiin, sillä viisikko yhdistelee sovituksissaan ennakkoluulottomasti jazz-, pop-, rock- ja klassista musiikkia tyylikkääksi ja omaperäiseksi kokonaisuudeksi. Voisi jopa sanoa, että Club For Five’n tyylilaji on Club For Five!

Vaikka lavalla ei näy soittimia, voi Club For Five’n konsertissa kuulla kaikkea sähkökitaroista rumpusooloihin. Yhtye ei kuitenkaan tyydy pelkkään soittimien imitointiin, vaan kaikki yhdistyy saumattomasti taitavaan yhtyelauluun ja musiikilla leikittelyyn. Viiden laulajan (Maija Sariola, Susanna Lukkarinen, Jouni Kannisto, Juha Viitala ja Tuukka Haapaniemi) lavashow on täynnä vastustamatonta iloa, energiaa ja virtuositeettia.

Club For Five esiintyy Katedraali soi! -kirkkomusiikkifestivaaleilla 13.2.2021 klo 19. (Linkki viikon ohjelmaan.)

Siirry tästä Club For Five -yhtyeen kotisivuille

Viisi tummiin pukeutunutta henkilöä istuu keskellä kaupunkia kivisen koristekulman päällä
Kuva: Marek Sabogal