Uutislistaukseen

Maaria ja Kaarina tekivät aloitteet liitoksista

Maarian seurakunta on valmis liitokseen Paattisten seurakunnan ja Kaarinan seurakunta Piikkiön seurakunnan kanssa.

Maarian seurakunta on valmis liitokseen Paattisten seurakunnan ja Kaarinan seurakunta Piikkiön seurakunnan kanssa.

Maarian seurakunnan seurakuntaneuvosto teki yksimielisen päätöksen kokouksessaan tiistaina, Kaarinan seurakunta puolestaan keskiviikkona.

Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymässä on meneillään kehittämishanke. Toive aloitteista tuli arkkipiispalta maaliskuussa. Hän toivoi seurakuntien käyttävän harkintansa mukaan aloiteoikeuttaan kesäkuun alkuun mennessä. Tuomiokapituli selvittää tulleiden aloitteiden käytännön toteutuksen ja tarkoituksenmukaisuuden ja tarvittavat muut toimenpiteet. Vasta selvitysten jälkeen tuomiokapituli antaa oman lausuntonsa. Tuomiokapituli ei ole antanut valmista aikataulua prosessille.

Yhteinen kirkkoneuvosto teki 3.3. oman linjauksensa, jonka mukaan Turkuun ja Kaarinaan muodostettaisiin viisi suomenkielistä seurakuntaa ruotsinkielisen seurakunnan lisäksi.

Arkkipiispa totesi, että piispantarkastuksen aikana maaliskuussa kävi selväksi, ettei linjauksesta vallitse yksimielisyyttä. Hän pitää omasta puolestaan linjausta mahdollisena, muttei ongelmattomana. Kirkon järjestyksen mukaan aloitteita seurakuntarakenteista voivat tehdä seurakunnat itse, tuomiokapituli tai arkkipiispa.

 

(Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymän viestintä 20.4.2016 / PH)

 

 

Wed Apr 20 19:41:01 EEST 2016