Uutislistaukseen

Diandra tähdittää hyvän mielen loppiaiskonserttia Mikaelinkirkossa

Turun Mikaelinkirkko täyttyy loppiaissunnuntaina 6.1. klo 17 joulun tunnelmasta ja elokuvasävelmistä, kun laulajatähti Diandra tempaa kuulijansa mukaan jouluisten sointujen ja elokuvamusiikin maailmaan.
Diandra MG_1792_pysty_nettiin_THUMB.jpg

Valovoimainen laulaja Diandra sekä monipuolisilla taidoillaan hurmannut Aboa Gospel -kuoro kanttori Silvia Kosken johdolla yhdistävät jo neljännen kerran voimansa. Tähden valo -konsertti tuo iloa ja loistetta sydäntalveen sekä luo unohtumattoman elämyksen kaikenikäisille.

 Konsertista ei tule puuttumaan iloa, rakkautta ja energiaa, Koski kuvailee.

Loppiaiskonsertti tarjoaa mahdollisuuden tunnelmoida taakse jäävää joulunaikaa ja elokuvamusiikin ystävät saavat nauttia monista tutuista sävelmistä. Konsertissa kuullaan tulkintoja muun muassa elokuvista Frozen, The Greatest Showman, Nunnia ja konnia sekä Egyptin prinssi.

New Yorkin Carnegie Hallissakin esiintynyt Aboa Gospel -kuoro on tunnettu monen tyylilajin huippuosaajana. Kuoro on keskittynyt erityisesti amerikkalaiseen gospeliin ja elokuvamusiikkiin, jota tehdään seitsenhenkisen Aboa Gospel Bandin kanssa.

Liput ennakkoon: lippu.fi 13,50 e/19,50 e (sis. palvelumaksut).

(Seurakuntayhtymän viestintä 27.12.2018 / AP)

 

Thu Dec 27 10:59:00 EET 2018