Kauneimpia joululauluja puhallinsoittimien ja kuoron säestäminä

3.12.2018 15.24

Kauneimmat joululaulut ilahduttavat tänä vuonna monessa paikassa.

Tulevina viikonloppuina on joulukonsertteja moneen makuun: joulusäveliä lauletaan muun muassa puhallinorkesterin tahtiin ja kuorojen säestäminä.

Kauneimmat joululaulut kajahtavat joulun alla jopa 57:ssä eri tilaisuudessa Turussa ja Kaarinassa. Erityisen suosion ovat saavuttaneet turkulaisen SUMU Big Band -orkesterin rytmittämät Kauneimmat joululaulut, jotka tänä vuonna järjestetään sunnuntaina 9.12. klo 16 Mikaelinkirkossa ja klo 20 Turun tuomiokirkossa.
 

SUMU Big Band on säestänyt Kauneimpia joululauluja jo vuosikymmenien ajan, ja kirkot ovat yleensä täyttyneet viimeistä paikkaa myöten. Hieman perinteistä poikkeava konsertti tuo ainutlaatuisen lisänsä Kauneimpien joululaulujen sarjaan: lauluina toimivat vanhat tutut joululaulut, mutta kuulija saa välillä keskittyä nauttimaan myös orkesterin mukaansatempaavista soolo-osuuksista. Kauneimpia joululauluja varten SUMU Big Bandille teetetyt sovitukset ovat saaneet laajalti kiitosta monipuolisuudestaan.

Hauska on varmasti myös Henrikinkirkon Henrik’s Singersien tilaisuus sunnuntaina 16.12. klo 18, jolloin säestäjänä toimii käyrätorvikvartetti. Kuoroa ja kvartettia johtaa Olli-Pekka Laakkonen.

Kauneimpia joululauluja lauletaan monessa paikassa myös kuorojen säestäminä. Esimerkiksi Maarian kirkossa järjestetään sunnuntaina 16.12. klo 18 joululaulut, joissa on mukana Marja Haikan johtama upea Verbum Sonans -kuoro. Myös sunnuntaina 9.12. päästään nauttimaan joululauluista kuoron tahtiin, kun Pyhän Katariinan kuoro virittää Kauneimmat joululaulut Pyhän Katariinan kirkossa klo 15. Kaarinan seurakunnan Cantilena-kuoro rytmittää jouluilottelua Kuusiston kirkossa niin ikään sunnuntaina 9.12. klo 17.

Katso kaikki tilaisuudet täältä.

(Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymä 3.12.2018 / AP)

« Uutislistaukseen