Uutislistaukseen

Lahja joka lapselle

Diakoniatyön Lahja lapselle -keräys onnistui tänäkin vuonna. Kaikki 943 mukana ollutta lasta saavat jouluaatoksi oman toivelahjansa.
kiitoskuva_nettiin_THUMB.jpg

Diakoniatyöntekijät keräsivät asiakasperheittensä lapsilta 20-50 hintaiset joululahjatoiveet, joita vapaaehtoiset välittivät lahjoittajille. Vapaaehtoiset hoitivat myös lahjojen paketoinnin sekä pakettien kuljettamisen seurakuntiin.

- Keräyksen onnistuminen jännittää joka vuosi. Tänä vuonna saimme kokea viimeisen keräyspäivän aamuna joulun ihmeen, kun yön aikana oli sähköisellä lomakkeella ilmoittautunut tarvittava määrä lahjoittajia puuttuvien pakettien lahjoittajiksi, kertoo vapaaehtoistyön ohjaaja Eeva-Maria Ranta, joka haluaa kiittää lahjoittajien lisäksi myös keräyksen toteuttamisessa auttanutta mittavaa vapaaehtoisten joukkoa.

Lahja lapselle -keräys järjestettiin Turun ja Kaarinan seurakunnissa kymmenettä kertaa.

(Seurakuntayhtymän viestintä 27.11.2018 / MS)

Tue Nov 27 16:23:00 EET 2018