Uutislistaukseen

Seurakuntavaalit hyvin käyntiin Turussa ja Kaarinassa

Ensimmäisenä ennakkoäänestyspäivänä vilkkaimmin äänestettiin Turun keskustan äänestyspisteissä. Äänestää voi koko loppuviikon. Ennakkoäänestys päättyy lauantaina 10.11.

Ensimmäisenä ennakkoäänestyspäivänä tiistaina Turun ja Kaarinan vaaliuurnilla kävi 1 919 henkilöä eli 1,5 prosenttia kaikista äänioikeutetuista. Äänioikeus on tänä vuonna 123.153 turkulaisella ja kaarinalaisella kirkon jäsenellä.

Turun keskustan äänestyspisteet olivat vilkkaimpia, mutta hyvin äänestettiin myös Henrikin, Katariinan ja Maarian alueilla.

Vuonna 2014 ensimmäisenä ennakkoäänestyspäivänä annettiin 1 906 ääntä.

16-vuotiaat voivat äänestää

Seurakuntavaaleissa saavat äänestää vaalipäivään 18. marraskuuta mennessä 16 vuotta täyttäneet ev.lut. kirkon jäsenet.
Samoissa vaaleissa valitaan uudet jäsenet sekä Turun ja Kaarinan kymmenen seurakunnan seurakuntaneuvostoihin että seurakuntayhtymän yhteiseen kirkkovaltuustoon tulevaksi vaalikaudeksi eli vuosiksi 2019−2022. Vaaleissa jokainen äänestää oman seurakunnan ehdokasta.

Seurakuntavaalien ennakkoäänestys jatkuu kuluvan viikon lauantaihin 10.11. saakka. Ennakkoon voi äänestää missä tahansa yhtymän 50 ennakkoäänestyspisteessä. Varsinainen vaalipäivä on sunnuntaina 18.11. Silloin äänestetään oman seurakunnan äänestyspaikassa.

Toiseksi eniten ehdokkaita

Turussa ja Kaarinassa on toiseksi eniten seurakuntavaaliehdokkaita Suomessa Helsingin jälkeen. Turun ja Kaarinan kymmeneen seurakuntaneuvostoon pyrkii 375 ehdokasta, ja paikkoja riittää 134:lle. Yhteiseen kirkkovaltuustoon, jossa jäseniä on 51, pyrkii 351 ehdokasta. Suurin osa on ehdolla molemmissa vaaleissa. Sekä seurakuntaneuvostojen että kirkkovaltuuston vaalissa on 42 ehdokaslistaa.

Kaikki ennakkoäänestyspaikat ja ehdokkaat selviävät osoitteesta turunseurakunnat.fi/vaalit.

Äänestystä varten riittää kuvallinen henkilökortti, passi tai ajokortti. Myös kotiin tulleen ilmoituksen äänioikeudesta voi ottaa mukaan.

Seurakuntavaaleissa äänestetään oman seurakunnan ehdokasta. Äänestyslippuja on oransseja ja valkoisia. Omaan seurakuntaneuvostoon äänestetään luottamushenkilöt oranssilla äänestyslipulla ja yhteiseen kirkkovaltuustoon valkoisella äänestyslipulla. Muistisääntönä toimii ”omaan oranssilla, valtuustoon valkoisella”.

Ehdokkaisiin voi tutustua vaalikoneessa www.vaalikone.seurakuntavaalit.fi sekä 1.11. ilmestyneessä seurakuntayhtymän Lilja-lehdessä. Äänioikeutetut ovat saaneet kotiin myös vaalikirjeen, jossa ehdokkaat on listattu. Lisätietoa seurakuntavaaleista löytyy osoitteista www.turunseurakunnat.fi/vaalit sekä www.abosvenskaforsamling.fi/forsamlingsvalet.

(Seurakuntayhtymän viestintä 6.11.2018 / PH)

 

Tue Nov 06 20:35:00 EET 2018