Uutislistaukseen

Lapsen vanhempi selviää erokriisistä, kun huolehtii omasta jaksamisestaan

Puhutaan erosta -koulutusillat jatkuvat Skanssissa torstaina 20.9.2018 klo 17.30−19.30. Silloin on vuorossa perheneuvoja Nina Kauppisen alustus.

Kuvassa legoja kuvaamassa avioeroa.

Luennot pidetään Kauppakeskus Skanssin neuvottelutilassa, 1. kerros, Itäparkin käytävän varrella (Veikkauksen Pelaamon vieressä ja SOL:n pesulaa vastapäätä).

Perheneuvoja Nina Kauppinen puhuu alustuksessaan "Omasta jaksamisestaan huolehtiva vanhempi selviää erovanhemmuudesta" hyvän eron jälkeisen yhteistyön onnistumisen edellytyksistä ja erilaisista tavoista tehdä yhteistyötä. Yhteistyön kannalta vanhemman oma vointi ja erosta selviytyminen on ratkaisevan tärkeää. Alustus antaa eväitä oman itsen hoitoon ja tunteiden säätelyyn kriisitilanteessa.

Turun seudulla toimii aktiivisesti Eroneuvoja-verkosto, johon kuuluu myös Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymän Perheasiain neuvottelukeskus. Tänä syksynä verkoston eri toimijat ovat järjestäneet eroa harkitseville pareille Puhutaan erosta -koulutusiltoja Skanssissa.

Parisuhteen päättyminen tuo monenlaisia muutoksia elämään. Puhutaan erosta -illoissa saa luotettavaa tietoa ja pääsee keskustelemaan eroon liittyvistä teemoista asiantuntijoiden johdolla. Tilaisuudet ovat maksuttomia ja ne on tarkoitettu eronneille tai eroa harkitseville sekä asiasta kiinnostuneille ammattilaisille ja opiskelijoille. Iltojen ajaksi on mahdollisuus lastenhoitoon. Tulevat torstai-illat käsittelevät vielä miehen roolia erossa, päihteitä ja vanhemmuutta ja uusperheitä.

Torstain 20.9. alustaja, perheneuvoja, VTL Nina Kauppinen on perhepsykoterapeutti ja tunnekeskeinen (EFT) pariterapeutti. Hän toimii perheneuvojana Perheasiain neuvottelukeskuksessa Turussa.

Nina Kauppinen toimii myös Parisuhdeneuvolassa, joka on vauva.fi -nettisivuston ja Suomen ev.lut. kirkon yhteistyöhanke.  Neuvolassa toimii myös kaksi muuta perheneuvojaa, Helena Toppari (Helsinki) ja Anssi Tietäväinen (Järvenpää, Kerava, Tuusula). Nina Kauppinen vastaa netissä kysymyksiin ja kirjoittaa blogia Rakkauden ammattilaiset -blogiyhteisössä.

Skanssin iltoihin ei tarvitse ilmoittautua etukäteen, mutta jos tarvitset lastenhoitoa, ilmoita se viimeistään edellisenä päivänä: hanna.mansikka-aho@tuentu.fi / 050 4081 806  

(Seurakuntayhtymän viestintä 18.9.2018 / PH)

 

Tue Sep 18 18:37:00 EEST 2018