Lämpö vaimentaa Tuomiokirkon kellonlyöntejä

2.8.2018 09.39

Turun tuomiokirkon lyönneistä on viikon verran puuttunut yksi lyönti. Siltä ainakin on kuulostanut. Lämpö on tehnyt tepposia, arvioidaan kirkosta.

Turun tuomiokirkon kellot lyövät vartin välein siten, että varttia yli kerran, puolelta kaksi kertaa, varttia vaille kolme kertaa. Viikon verran on nyt kuulostanut siltä, että varttilyönnit jäävät yhtä lyöntiä vajaaksi ja esimerkiksi puolelta kellot ovat lyöneet vain kerran.

- Kellot lyövät kyllä, mutta ensimmäinen lyönti jää kovin vaimeaksi. Helle on tehnyt tepposia, arvioi Tuomiokirkon vahtimestari Juhana Ahlamo.

- Kellot lyövät teräsvaijerien varassa, jotka ovat kuumuudessa lämpölaajentuneet, ja siksi ne eivät oikein jaksa ensimmäistä lyöntiä. Aamulla juuri kävin kuuntelemassa, että viileämmän yön jälkeen kellot soivat oikein.

Sään viileneminen saattaisi korjata asian, mutta Tuomiokirkon kelloille on kuitenkin tilattu kirkonkellohuolto.

Tuomiokirkon aikakello toimii normaalisti.

(Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymän viestintä 2.8.2018 / MV)

« Uutislistaukseen