Uutislistaukseen

Keskiajan Turku valtaa Turun tuomiokirkon 28.6.-1.7.2018

Keskiajan Turku Tuomiokirkossa henkii aitoa keskiaikaa ja tuo kävijät menneiden vuosisatojen äärelle vuonna 1300 vihityssä katedraalissa 28.6.-1.7.2018. Monipuolinen ohjelma opastuskierroksista musiikillisiin elämyksiin ja ikiaikaisiin hetkirukouksiin kantaa syvälle historiaan.
Kastekappelin katto

Seitsemällä Katedraalin keskiaikaa -opastuskierroksella Kaisa Pietarintytär kertoo tapahtumavuonna, riemuvuonna 1400, sata vuotta täyttävästä katedraalista ja siitä, miten pyhiä katedraalissa kunnioitetaan. Tuomiokirkon pyhäinjäännöksiä on tuotu esille lehterille Tuomiokirkkomuseoon: siellä pääsee tutustumaan Pyhän Kertun reliikkiin ja Getsemanen kiviin.

Hilda Kunnolan ihana kelttiharppu levittäytyy valtoimenaan katedraalin holveihin kertoen hyvän ja pahan taistelusta kolmessa musiikkihetkessä. Kuninkaantien muusikot yhdessä maailmankuulun kontratenorin Dominique Vissen kanssa tarjoilevat vanhan musiikin elämyksen lauantai-iltana. Uli Kontu-Korhonen laulaa ja soittaa organettoa, dulcimeria ja sinfoniaa Apostolien päivän ruotsinkielisessä messussa sunnuntaina puolilta päivin.
 
Nuoret Tour de Henrik -pyhiinvaeltajat saapuvat Koroisten kautta Pyhän Henrikin saarnahuoneelta Kokemäeltä ja päättävät vaelluksensa krusifiksin juurelle Pormestarin kuoriin torstai-iltapäivällä. Ad sextamit ja vesperit kutsuvat ikiaikaiseen hetkirukoukseen niin Tuomiokirkon Pormestarin kuorissa kuin jäännöksille rakennetussa Pyhän Hengen kappelissa Linnankatu 3:ssa.
 
Keskiajan Turku Tuomiokirkossa -tapahtuman monipuolinen ohjelma kellonaikoineen löytyy netistä www.turunseurakunnat.fi/keskiajanturkutuomiokirkossaLinkki avautuu uudessa välilehdessä. Sosiaalisessa mediassa hashtagina toimivat #keskiajanturku ja #turuntuomiokirkko.
 
Lippuja opastuskierroksille (2 €) voi ostaa ennakolta Tuomiokirkon infosta kuten myös lauantai-illan konserttiin, joihin lippuja (20/15 €) ennakkoon on saatavissa myös Ticketmaster / Lippupalvelusta.
 
Tuomiokirkon tapahtumakokonaisuus on osa Keskiajan Turku -kaupunkitapahtumaa, jossa myös Keskiaikaiset markkinat, Keskiaikapäivä Turun linnassa, Rohan tallien Turnajaiset sekä Keskiajan Turku Aboa Vetus & Ars Novassa. Koko kaupunkitapahtuma perinteinen käsiohjelman verkossa keskiajanturku.fiLinkki avautuu uudessa välilehdessä.

(Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymän viestintä 25.6.2018 / MV)

2018-06-25 14:47:00.0