Uutislistaukseen

Turkulaisille ja kaarinalaisille asunnottomille tukiasuntoja

Asunnottomille suunnattu tukiasumisen hanke alkaa Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymässä ensi syksynä. Mukana hankkeessa ovat myös Turun ja Kaarinan kaupungit.
Kengänjälki hiekassa.

Diakoniajohtaja Teemu Hällin mukaan diakoniatyöntekijät tavoittivat viime vuonna noin 200 asunnotonta, ja asumiseen liittyvät kysymykset ja uhkaavat häädöt nousevat toistuvasti esiin seurakuntien diakoniatyöntekijöiden vastaanotoilla.

Hankkeessa osoitetaan kymmenen seurakuntayhtymän vuokra-asuntoa projektin käyttöön ja palkataan hanketyöntekijä sosiaalisen isännöitsijän tehtävään kolmeksi vuodeksi. Turun kaupunki sitoutuu antamaan hankkeen tueksi sosiaaliohjaajan palveluita ja Kaarinan kaupungin sosiaalityö on kaarinalaisten hankkeeseen osallistuvien tukena.

Niin Turussa kuin Kaarinassakin on kova pula kohtuuhintaisista vuokra-asunnoista. Tämä aiheuttaa asunnottomuuden kasvua. Keskiviikkona 20. kesäkuuta kokoontunut yhteinen kirkkoneuvosto päätti käynnistää hankkeen tulevana syksynä.

 

(Seurakuntayhtymän viestintä 20.6.2018 / PH)

Wed Jun 20 20:54:00 EEST 2018