Uutislistaukseen

Juhannuksen juhlaa seurakunnissa

Mikä sopisikaan Suomen suveen ja juhannukseen paremmin kuin siniristilippu ja kansanlaulut?
marian_juhannus_nettiin_S.jpg

Maarian pappilassa vietetään tänäkin vuonna juhannusaattoa 22.6. perinteisin menoin, kun Suomen lippu nostetaan salkoon klo 18, minkä jälkeen siirrytään kansanlaulukirkkoon Maarian kirkkoon. Virsien sijasta jumalanpalvelus soljuu eteenpäin kaikkien tuntemien kansanlaulujen tahdissa. Kirkonmenojen jälkeen siirrytään takaisin Maarian pappilan pihapiiriin, missä on musiikkia ja muuta ohjelmaa. Tällä kertaa ohjelmasta vastaa Katariinanseurakunta. Yhteisvastuukeräyksen hyväksi myydään kahvia ja makkaraa. Autottomienkin on helppo saapua yhteiseen juhannusjuhlaan, sillä kirkkobussit keräävät matkustajia joka puolelta Turkua. Bussien aikataulut löytyvät tämän uutisen lopusta.

Piikkiön Pyölinrannassa kiuas on kuumana jo ennen juhannusaaton 22.6. juhlan alkamista. Naisten kolmen vartin saunavuoro alkaa klo 16 ja miehet pääset löylyttelemään klo 16.45. Juhannusjuhla alkaa klo 18. Lipunnoston jälkeen tarjolla on ohjelmaa sekä seurakunnan tarjoamat makkarat ja kakkukahvit. Illan isäntänä toimii pastori Antti Ijäs.

Myös Henrikinkirkolla kokoonnutaan juhlatunnelmissa juhannusaattona 22.6. klo 16-18. Aluksi myynnissä on kahvia ja makkaraa Yhteisvastuukeräyksen hyväksi. Klo 17 alkava yhteislaulutilaisuus päättyy hartauteen ja lipunnostoon. 

Vaikka kaupunki hiljeneekin juhannuspyhinä, ainakin yhden kahvilan ovet ovat avoinna silloinkin kuten muutenkin kesäkaudella joka päivä. Tuomiokirkon porrastasanteella sijaitsevassa lähetyskahvila Domcaféssa on kahvipannu kuumana juhannusaattona klo 11-16 ja juhannuspäivänä klo 11-15.

Bussikuljetukset Maarian pappilan juhannusjuhlaan

Bussit lähtevät päätepysäkeiltä klo 17, paitsi Maarian bussi 2 ja Kaarinan bussi klo 16.45! Paluumatkalle lähdetään n. klo 21. Edestakaisen kuljetuksen hinta on 5 euroa. Maksu peritään kahvitilaisuuden yhteydessä.

Mikaelin bussi: Mikaelinkirkko – Nuutinkatu – Iso-Heikkilän ympyrä – Kanslerintie – Pansiontie – Suikkilantie – Vienola – Messukentäntie – Pernontie – Hyrköistentie – Artukaistentie – Suikkilantie – Talinkorventie – Kustavintie – Vakka-Suomentie – Kansallinen palvelutalo – Maarian pappila

Katariinan bussi: Varissuon kirkko – Littoistentie – Satakielenkatu – Tilhenkatu – Littoistentie – Jaanintie – Karjakuja – Säkönkatu – Virmuntie – Petkeltien päätepysäkki – Kuralankatu – Kohmo – Kuralankatu – Vanha Hämeentie – Tammitie – Halistentie – Gregorius IX:n tie – Maarian pappila

Maarian bussi 1: Köydepunojankatu  – Bilmarkinkatu – Satakunnantie – Viilarinkatu – Myllykodin pysäkki – Markulantie – Kuninkojantie – Aurorankatu – Eskonkatu – Varkkavuorenkatu (liikekeskus) – Tammispaltantie – Parrantie – Mullintie (entinen Taskulan seurakuntakoti) – Maarian pappila

Maarian bussi 2: Paattisten kirkko – Yli-Maarian srk-koti – Jäkärlän tori – Asematie – Kylmäalhonkatu – Talolankatu – Tampereen valtatie – Moisio ST1 – Tampereen valtatie – Runosmäki (Pohjoiskaari, Signalistinkatu, Majoitusmestarinkatu, Nostoväenkatu, Varusmestarintie) – Kaerlantie – Kärsämäentie – Maarian pappila

Martin bussi: Lauste – Lehmusvalkama – Saga – Luolavuorentie – Peltolantie – Eteläkaari – Ispoisten Puistotie – Ispoisten seurakuntakoti – Askaistentie – Martinkirkko – Itäinen Rantakatu – Uudenmaankatu – Aninkaistenkatu – Maarian pappila

Kaarinan bussi: Piikkiön srk-keskus – Kuovinkadun toimintakeskus – Poikluomantie – Poikluoman seurakuntatalo – Pyhän Katariinan tie – Kaarinan kirkko klo 17.10 – Oskarinaukio – Kaarinantie – Verkakaari – Littoistentie – Uusi Littoistentie – Kaarinantie – Auranlaakson ABC – Maarian pappila
 
(Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymän viestintä 14.6.2018 / MS)

2018-06-14 09:10:00.0