Uutislistaukseen

Pallivahan rinteen arkkitehtuurikilpailu ratkesi

Pallivahan seurakuntakeskuksen tontin arkkitehtuurikilpailun voitti ehdotus Trio.

Kuvassa Pallivahan rinteen arkkitehtikisan voittaja, kolme kerrostaloa.

Pallivahan seurakuntakeskuksen tontille teetettiin arkkitehtuurikilpailu, jossa pyydettiin ideoita tontin rakentamisesta asuinkäyttöön. Arviointiryhmä asetti yksimielisesti ensimmäiselle sijalle kilpailuehdotuksen Trio. Sen on suunnitellut Sigge Arkkitehdit Oy.

Trio muodostuu kolmesta seitsenkerroksisesta pistetalosta. Kutsukilpailuun saatiin kuusi ehdotusta. Muita ehdotuksia ei asetettu paremmuusjärjestykseen. Kilpailun järjesti Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymä. Osoitteessa Paltankatu 2 sijaitseva tontti on kooltaan vajaan hehtaarin kokoinen, 7 600 neliömetriä.

Kilpailu toteutettiin yhdessä Turun kaupungin kanssa. Arviointiryhmään kuuluivat kiinteistöjohtaja Seppo Kosola (pj), Maarian seurakunnan kirkkoherra Katri Rinne, seurakuntayhtymän kiinteistölautakunnan puheenjohtaja Eevi Raunio, yhteisen kirkkoneuvoston varapuheenjohtaja Pentti Korhonen, Turun kaupungin kaavoitusarkkitehti Thomas Hagström, Turun kaupungin kaupunkisuunnittelujohtaja Timo Hintsanen ja arkkitehti SAFA Risto Huttunen. Palkintolautakunnan asiantuntijoina ja sihteereinä toimivat tekniset isännöitsijät Antti Helle ja Minna Heiskanen seurakuntayhtymästä ja arkkitehti Paula Markkula AD.CE Suunnittelu Oy:stä.

Vuonna 1968 valmistunut Pallivahan seurakuntakeskus on ollut kaksi vuotta suljettuna pahojen kosteusvaurioiden ja sisäilmaongelmien vuoksi. Rakennus on äskettäin edesmenneen arkkitehdin, professori Pekka Pitkäsen suunnittelema. Maarian seurakunta on ollut vilkkaasti käytetystä rakennuksesta evakossa. Seurakuntakeskuksessa järjestettiin säännöllisesti jumalanpalveluksia, siellä on ollut kuoro- ja partiotoimintaa, alueen nuorille kokoontumistilaa ja työntekijöille työhuoneita. Keskuksen tiloissa tehtiin vuodesta 2012 saakka laajoja korjaustöitä: siellä uusittiin lasitiilirakenteita ja korjattiin ulkoseiniä, kattorakenteita, perustuksia ja alapohjarakenteita. Vaurioista on teetetty lisätutkimuksia ja riskikartoituksia.

Seurakuntayhtymän yhteinen kirkkoneuvosto haki viime vuonna keskukselle Turun kaupungin rakennuslautakunnalta purkulupaa, mutta sitä ei saatu. Niinpä tontille päädyttiin hakemaan kaavamuutosta, jossa tontti voitaisiin ottaa asuinkäyttöön. Tätä kautta on tarkoitus hakea nykyisen rakennuksen purkulupaa uudelleen.

Kirkkoneuvosto on selvittänyt eri vaihtoehtojen kustannuksia. Niin nykyisen rakennuksen korjaaminen kuin uuden rakentaminenkin tulisivat hyvin kalliiksi. Peruskorjauksen kustannuksiksi arvioidaan yli neljä miljoonaa euroa. Uusi seurakuntakeskus maksaisi arvioiden mukaan 6-7 miljoonaa euroa. Turun kaupunki suunnittelee viereiseen Runosmäkeen monitoimitilaa, johon myös Maarian seurakunnalle olisi mahdollisuus saada oma toimitila.

(Seurakuntayhtymän viestintä 31.5.2018/ PH)

 

2018-05-31 13:00:00.0