Uutislistaukseen

Aurajoen Musiikkijuhlat laajentuu Mikaelinkirkkoon

Aurajoen musiikkijuhlat ovat kesän 2017 uutuus kahdeksan erikoiskonsertin sarjana Aurajokirannassa.
mikaelinkirkko-pieni_THUMB.jpg

Jo aiemmin tänä kesänä on saatu nauttia korkeatasoisen jazzin soitannasta. Beatles-viikon sarja alkoi viime lauantaina, kun Vaakahuoneen estradin täytti Helsingin kaupunginorkesterin, Tapiola Sinfonietan ja UMOn muusikoista koottu sinfoniaorkesteri, joka esitti klassisen sävytteisen konsertin The Beatles -orkesterin ikivihreistä sävellyksistä.

Tiistaina 11.7. alkaa viiden illan konserttisarja Midnight Sun Beatles Tribute -teemalla. Suomeen saapuu kansainvälisesti tunnettu ja arvostettu John Lennon -tulkitsija Jay Goeppner. Taustanaan hänellä on muun muassa Liverpoolin arvostettujen Beatles-orkestereiden huippuja, The Urban Crow -yhtye.

Konserttisarjan päättää Mikaelinkirkossa sunnuntaina 16.7. pidettävä jumalanpalvelus, jossa musiikkiosiona kuullaan The Beatles -yhtyeen ikivihreitä sävellyksiä. Kirkon kanttori Marko Hakanpää esittää kirkkouruilla tulo- ja lähtömusiikkina Beatles-teoksia. Saarnan pitää pastori Matti Hernesaho, ja virsien sijaan musiikkia esittävät Jay Goeppner sekä The Urban Crow -muusikot.

Mikaelinseurakunnan kirkkoherran Jouni Lehikoisen mukaan tämän laatuinen kirkkotapahtuma on uutta Turussa.

– Kun yhteistyöehdotus meille tehtiin, halusimme mielellämme tulla mukaan Aurajoen Musiikkitapahtumaan yhtenä osiona. Viime kesän nostalgiatapahtumasta saimme positiivisen kokemuksen ja palautteen, joten meille oli helppo tehdä myös tästä erikoistapahtumasta positiivinen päätös.

Tilaisuus, kuten muutkin Aurajoen Musiikkijuhlien tapahtumat, on maksuton. Kolehti kerätään TYKSin Lastenklinikan kummien työn tukemiseen.

Beatles-messu su 16.7.2017 klo 10 Mikaelinkirkossa

 

(Aurajoen Musiikkijuhlat, Mikaelinseurakunta 10.7.2017)

Mon Jul 10 14:18:00 EEST 2017