Uutislistaukseen

Kuuden kilon Raamattu ja muita kirja-aarteita Tuomiokirkossa

Turun tuomiokirkon Kijkin kappelissa on esillä 6.4.-19.11. Kiriat-Bökar-näyttely, joka esittelee reformaatioajan ja sitä ympäröineiden vuosisatojen uusia kirjallisia tuulia Suomessa ja Turussa. Näyttely on avoinna joka päivä klo 9-18 ja sinne on vapaa pääsy.
Kirjanäyttely 3_THUMB.jpg

 

Kirjapainotaidon kehittyminen ja reformaatio liittyivät kiinteästi yhteen. Painotuotteiden avulla Saksassa syntyneen reformaation periaatteet levisivät nopeasti ympäri Eurooppaa ja Suomeen saakka. Reformaation pääperiaatteisiin puolestaan kuului kansankielisen kirjallisuuden ja lukutaidon merkityksen korostaminen, mitkä osaltaan lisäsivät kirjojen kysyntää.

Ennen kirjapainotekniikan kehittymistä kirjoja kopioitiin käsin muun muassa luostareissa. Naantalin luostarilla olikin tuolloin merkittävä rooli Turun hiippakunnan kirjojen kopioinnissa. Suomen ensimmäinen kirjapaino perustettiin Turun Akatemian yhteyteen vuonna 1642. Sitä johti Pietari Wald, jonka muistoksi Pohjolan kaupunginosaan on nimetty oma katukin.

Turun tuomiokirkon näyttelyssä on esillä kuningatar Kristiinalle omistettu ensimmäinen kokonaan suomenkielinen Raamattu. Tuo vuonna 1642 painettu Raamattu painoi yli kuusi kiloa. Lisäksi näytteillä on muun muassa turkulaisten oma messukirja eli Missale Aboense sekä Mikael Agricolan suomentama Uusi testamentti vuodelta 1548.

Kiriat-Bökar-näyttelyn toteutuksesta vastaavat yleisen historian tohtorikoulutettava Mikko Myllyntausta Turun yliopistosta ja intendentti Milla-Lotta Kemiläinen Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymästä. Näyttelyn suunnitelma on syntynyt Turun yliopiston museologian oppiaineen näyttelysuunnittelukurssilla.

Turussa vietetään Agricola-viikkoa alkaen 3. huhtikuuta. Monipuolinen tapahtumaviikko on osa Reformaation merkkivuotta 2017 ja se huipentuu Mikael Agricolan ja suomen kielen päivään 9.4. Agricola oli Suomen reformaattori ja hän loi pohjan suomen kirjakielelle.  Agricola-viikon monipuoliseen ohjelmaan sisältyy opastuksia, teatteria, seikkailua, työpajoja, konsertteja, luentoja, näyttelyitä sekä uutuuskirjoja, ruokia ja juomia. Lisätietoja reformaatio2017.fi.

(Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymän viestintä 30.3.2017 / MS)

2017-03-30 10:35:00.0