Uutislistaukseen

Key Ensemble ja Martinin Kaksoiskuoromessu Martinkirkossa 12.2.

Kansainvälisesti palkittu puoliammattilaiskuoro Key Ensemble esittää kaksi kuoron matkassa pitkään kulkenutta teosklassikkoa konsertissaan Martinkirkossa sunnuntaina 12.2. klo 18.

Ranskalaiseen La Jeune France (Nuori Ranska) -säveltäjäryhmään 1930-luvulla kuuluneen Jean-Yves Daniel-Lesurin Cantique des Cantiques (Laulujen laulu) palauttaa mieliin Key Ensemblen Let the Peoples Sing -voiton vuodelta 2013. Luxemburgissa käydyn kisan finaalissa kuoro esitti viidennen osan Le jardin clos (Suljettu puutarha) tästä vaativasta 12-äänisestä ja Raamatun korkeaveisun teksteihin sävelletystä teoksesta.

Sveitsiläisen Frank Martinin loistokkaan Kaksoiskuoromessun Key Ensemble esitti puolestaan edellisen kerran Turun Martinkirkon 90-vuotisjuhlakonsertissa kulttuuripääkaupunkivuonna 2011.

”Kaksoiskuoromessulla on mielenkiintoinen historia, sillä vuoden 1926 menestyksekkään kantaesityksen jälkeen säveltäjä sulki messunsa pöytälaatikkoon ja kielsi sen esitykset lähes 40 vuodeksi peläten, että teosta arvioitaisiin ainoastaan sen esteettisten eikä sen uskonnollisten arvojen vuoksi. Onneksi hän myöhemmällä iällään tuli toisiin ajatuksiin ja vapautti teoksen yhä uusien sukupolvien nautittavaksi, sillä kyseessä on kiistaton mestariteos”, kertoo kuoron taiteellinen johtaja Teemu Honkanen.

Lisäksi konsertissa kuullaan Suomessa harvemmin esitettyjä Francis Poulencin hengellisiä a cappella -kuorolauluja sekä mies-, nais- että sekakuorokokoonpanoille. Konsertin johtaa Teemu Honkanen.

Tällä hetkellä kaikkein kiinnostavimpiin suomalaisiin huippukuoroihin lukeutuva turkulainen kamarikuoro Key Ensemble on tullut tunnetuksi ennen muuta puhtaasta ja täyteläisestä soinnistaan sekä innovatiivisista konserttiohjelmistaan. Key Ensemblen levytykset ovat olleet kansainvälisiä arvostelumenestyksiä ja ne ovat voittaneet lukuisia palkintoja niin Suomessa kuin ulkomailla. Key Ensemblen kansainvälistä uraa on vauhdittanut myös Let the Peoples Sing –kuorokilpailun voitto vuonna 2013.

Liput konserttiin 20/15€ + palvelumaksu Ticketmaster Suomesta sekä tuntia ennen konsertin alkua ovelta.

(Key Ensemble / Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymän viestintä 10.2.2017 / MV)

 

Fri Feb 10 12:32:47 EET 2017