Uutislistaukseen

Tule laulamaan yhdessä Hoosiannaa

Ensimmäisenä adventtina 27.11. Turun ja Kaarinan kirkoissa soi Hoosianna-hymni.

 

Tulevana sunnuntaina vietetään ensimmäistä adventtia, ja kirkoissa ympäri maan lauletaan perinteisesti Hoosianna-hymniä.

Myös Turun ja Kaarinan seurakuntien jumalanpalveluksissa joulun odotuksen aloitusta säestää tuttu virsikirjan ensimmäinen virsi. Luvassa on Turun tuomiokirkossa klo 18 pidettävän Lapsenmielisten Hoosiannakirkon lisäksi viitisentoista tilaisuutta ympäri seurakuntayhtymää.

Hoosianna-hymnin laulaminen ensimmäisenä adventtina on vanha perinne Suomessa ja Ruotsissa. Hymnin sävelsi saksalainen G. J. Vogler 1700-luvun lopussa ja se esitettiin ensi kerran Ruotsissa vuonna 1795.

Tukholmasta hymni kantautui nopeasti Turkuun, ja tiettävästi Turun soitannollinen seura esitti sen ensimmäisen kerran Suomessa vuonna 1807.

Koululaisten kuoro esitti Hoosianna-hymnin julkisesti Turussa vuonna 1858 ruotsin kielellä. Suomen luterilaisen kirkon virsikirjaan Hoosianna pääsi vasta vuonna 1986, vaikka se oli ollut pidetty ja laulettu virsi jo pitkään.

 

Ensimmäinen adventti on yksi suosituimmista juhlapyhistä kirkossamme. Aikojen kuluessa siitä on tullut ilon juhla, johon kuuluu tärkeänä osana Hoosianna-hymni.

Suomen evankelis-luterilainen kirkkovuosi alkaa ensimmäisestä adventista, joka julistaa, että Jumala ei ole kaukana meistä.

Päivän evankeliumina on perinteen mukaan palmusunnuntaihin liittyvä kertomus Jeesuksesta, joka ratsastaa aasilla Jerusalemiin. Näin adventti liittyy palmusunnuntain ja pääsiäisen tapahtumiin.

Hoosianna!-huudahdus on alun perin rukous, joka tarkoittaa ”oi auta, pelasta!”, mutta jo ennen Jeesuksen aikaa sitä pidettiin yleisenä juhlahuutona ja riemunilmauksena.

Kirkkovuoden alkaessa "Hoosiannaa laulaen tervehdimme Jeesusta Kuninkaanamme ja iloitsemme siitä, että hän on tullut ja vapauttanut meidät yhteyteen Jumalan ja toistemme kanssa."

 

Tervetuloa laulamaan Hoosiannaa 1. adventtisunnuntaina 27.11.2016. Löydä oma Hoosiannakirkkosi Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymän nettisivuilta.

 

(Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymän viestintä 22.11.2016 / S-ML, Lähde: evl.fi)

Tue Nov 22 10:16:00 EET 2016