Uutislistaukseen

Yhteislauluillassa toivon lauluja ja tarinoita

Turun Mikaelinkirkossa radioitavassa yhteislauluillassa kuullaan tarinoita tuttujen lohtulaulujen takaa

LaulunVoima_juliste_M.jpg

 

Turun Mikaelinkirkossa pääsee maanantaina 31.10. klo 18–19 laulamaan yhdessä toivon ja kaihon lauluja. Laulun voima – Toivon ja kaihon yhteislauluillan kappaleet on valittu Yle Radio 1:n ja Turun konservatorion järjestämien nettiäänestysten perusteella.
– Ihmiset liittävät musiikkiin usein jonkin tarinan, tilanteen tai muiston. Yhteislauluillassa kuullaankin tarina jokaisen laulutoiveen takaa. Laulun voima syntyy siis tarinasta, toteaa kehityspäällikkö Jari Kupiainen Kirkkopalveluista.

Illan ohjelmassa ovat muun muassa Niin kaunis on maa, Syyslaulu/Höstvisa, On hetki jolloin tuuli uinahtaa, You raise me up, Äidin sydän sekä tuttu ja lempeä virsi Tule kanssani, Herra Jeesus.
Yle Radio 1 lähettää tilaisuuden suorana lähetyksenä klo 18–19, ja yhteislauluilta on myöhemmin kuunneltavissa Yle Areenasta.
– Vastaava tapahtuma järjestettiin viime vuonna Jyväskylässä. Laulutoiveita tuli satoja, ilta oli liikuttava ja palaute mykistävä, Kupiainen kertoo.

Toivon, onnen, kaipuun ja lohdun täyteiseen yhteislaulukonserttiin ovat tervetulleita kaikki, ja tilaisuuteen on vapaa pääsy. Radioinnin vuoksi yleisöä pyydetään tulemaan paikalle hyvissä ajoin, mielellään viimeistään kello 17.45.
Yhteislauluillan juontaa Yle Radio 1:n kuuluttaja Maaria Holma. Illan musiikista vastaavat Turun konservatoriolaisista koottu yhtye rehtori Juha Järvisen johdolla sekä Mikaelinseurakunnan kanttori Marko Hakanpää.

Esilaulajina toimivat Turun konservatorion lapsi- ja tyttökuorot Auriella ja Sigynella johtajinaan Epp-Inna Westergård ja Terhi Lehtovaara.
Tilaisuus on osa Reformaation merkkivuoden avajaisohjelmaa Turussa ja vuoden 2017 Kirkkopäivien esitapahtuma. Tapahtuman järjestävät yhteistyössä Turun Konservatorio, Yle Radio 1, Kirkkopalvelut ja Mikaelinseurakunta.

Laulun voima – Toivon ja kaihon laulujen yhteislauluilta Turun Mikaelinkirkossa (Puistokatu 16) maanantaina 31.10. klo 18¬19. Yleisöä pyydetään olemaan paikalla viimeistään klo 17.45. Vapaa pääsy.

 

(Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymän viestintä 25.10.2016 / S-ML)

Tue Oct 25 10:10:00 EEST 2016