Kuorokonsertti

su 4.3. kello 13.00

Kuorokonsertti Mikaelinkirkko

Etelä-Pohjanmaan poliisilaulajat ja Kampraattikuoro Ilmajoelta esiintyvät kristillis-isänmaallisessa konsertissa.

Arto Riskun johtamassa kristillis-isänmaallisessa konsertissa kuullaan tuttujen laulujen lomassa myös harvemmin kuultuja kuoroteoksia. Kuorot esiintyvät erikseen ja yhdessä omine solisteineen.

Etelä-Pohjanmaan poliisilaulajat on perustettu 1985. Maakunnallisen kuoron kotipaikka on Seinäjoki ja jäsenmäärä on tällä hetkellä 27 laulajaa. Kuoro pitää vuosittain 5-7 konserttia. Toimintansa aikana kuoro on tehnyt useita ulkomaanmatkoja Eurooppaan ja kahdesti Yhdysvaltoihin.

Ilmajoen Musiikkiopiston Kampraattikuoro on perustettu 1979. Kuoron kotipaikka on Ilmajoki, mutta laulajia on lisäksi myös lähikunnista. Kuoro konsertoi ahkerasti. Sen laajaan repertuaariin kuuluu kirkkomusiikin lisäksi klassinen, viihteellinen ja jouluinen kuoromusiikki.
Kuoro on vuosien saatossa osallistunut moniin kuorokilpailuihin Suomessa ja Euroopassa saavuttaen korkean kansainvälisen luokituksen. Kaikkiaan kuoro on tehnyt kymmenkunta matkaa eri puolille Eurooppaan.

Konserttiin on vapaa pääsy. Käsiohjelma maksaa 10e. Tammenlehväveteraaneille ohjelma jaetaan maksutta.

 


Järjestäjä

Mikaelinseurakunta, Turun ja Kaarinan seurakunnat