Yhteisvastuukioski Impivaarassa

ti 13.2. kello 11.00

Yhteisvastuukioski Impivaarassa

Impivaaran hiihtoladun alkupää

Hauskanpitoa ja Yhteisvastuuta

Perinteinen Yhteisvastuukioski on avattu Impivaaran hiihtolatujen kupeeseen jo kahdennentoista kerran. Punainen mökki on odotettu näky ulkoilijoille ja mäenlaskijoille, jotka kaipaavat lämmikettä ulkoilun lomassa.

Sään salliessa kioski on auki viikonloppuisin klo 11 alkaen. Lisäksi kioski on auki laskiaistiistaina 13.2. sekä hiihtolomien aikaan viikolla 8 joka päivä. Laskiaistiistaina paikalle voi tulla Laskiaisliukujen merkeissä iltaan asti. Muina arkipäivinä kioski auki ryhmille sopimuksen mukaan

Myynnissä on lämmintä juotavaa ja pikkupurtavaa, makkaraa ja Yhteisvastuu-tuotteita. Laskiaissunnuntaina tarjolla on lisäksi hernerokkaa. Suksilainaamosta löytyvät hiihtovälineet niin pienille kuin suurillekin. Myös viereistä pulkkamäkeä kannattaa tulla testaamaan kauempaakin.


Järjestäjä

Maarian seurakunta

Katso myös

ti 24.4. klo 13.00 -16.00

Santsi nuortentila Kaerlantie 24

Alakoululaisten taukotupa

Tule hengailemaan, tekemään läksyjä, juttelemaan työntekijälle, nukkumaan päiväunet jne.
ke 25.4. klo 17.00 -19.00

Hepokullan seurakuntatalo

Kässäkerho

parittomilla viikoilla alkaen 17.1.
to 26.4. klo 17.00 -19.00

Taskulan kerhotila

Pienoisrautatiekerho

Lähde mukaan pienoisrautatien ihmeelliseen maailmaan!