Hankien kätkemää -joulukonsertti

la 9.12. kello 20.00 - kello 21.30

Hankien kätkemää -joulukonsertti Martinkirkko

Vuoden 2017 Hankien kätkemää -kiertueen pääteos on Jukka Linkolan tuttuihin joululauluihin perustuva, kokonaisuutena aiemmin esittämätön Joulun tähti -sarja vuodelta 1999. Viime vuosina Eugallekin tilaustöitä säveltänyt ja sovittanut Linkola yhdistelee sarjassa kekseliäästi kaunista melodiikkaa ja svengaavaa rytmiikkaa. Solistiosuuksien ja soittimien käyttö lisää entisestään teoksen pirteää varianssia.

6-vuotiaan Eugan joulukonserttiohjelmistoihin on viime vuosien aikana ehtinyt jo muodostua muutamia klassikoita. Konsertin avaa kuoromme pitkäaikaisten jäsenten ja puuhamiesten Joonas Mikkilän ja Mikko Renforsin sovitus mieskuorolle ja elektroniikalle Armas Maasalon kappaleesta "Joulun kellot". Mikko Sidoroffin "Pyhä yö" taas on rakastetuimpia suomalaisia uusia joululauluja sekä mies- että sekakuorojen keskuudessa, ja Yrjö Jylhän talvisodassa kirjoittama runo ei voisi sopia Suomen sadannen itsenäisyyspäivän läheisyyteen paremmin. Eugan ohjelmistossa on vakiinnuttanut paikkansa myös muun muassa Eric Whitacren säkenöivä "Lux Aurumque".

LIPUT/OHJELMA:
18 € / aikuiset
15 € / eläkeläiset
10€ / opiskelijat, lapset, työttömät, varusmiehet

LIPUT OVELTA TAI ENNAKKOON:
www.tiketti.fi/mieskuoroeuga

Järjestäjä

Martinseurakunta

Katso myös

su 10.6. klo 12.00 -13.15

Mikaelinkirkko

Urkutuokio ja urkujen esittely

Marko Hakanpää soittaa n. 20 minuuttia kaunista ja iloista urkumusiikkia, minkä jälkeen urkujen esittely urkuparvella. Mahdollisuus käydä urkujen sisällä ja soittaa niitä itse. Vapaa pääsy.
su 9.9. klo 12.00 -13.15

Mikaelinkirkko

Urkutuokio ja urkujen esittely

Marko Hakanpää soittaa n. 20 minuuttia kaunista ja iloista urkumusiikkia, minkä jälkeen urkujen esittely urkuparvella. Mahdollisuus käydä urkujen sisällä ja soittaa niitä itse. Vapaa pääsy.
su 14.10.2018 klo 12.00 - su 7.10.2018 klo 13.15