Tuomiosunnuntain messu Martinkirkossa

su 26.11. kello 10.00 - kello 11.30

Tuomiosunnuntain messu Martinkirkossa Martinkirkko

Tuomiosunnuntain messun aiheena on Kristus, kaikkeuden Herra

Kirkkovuoden viimeisen sunnuntain nimi vaihtelee eri kirkoissa. Joissain kirkoissa puhutaan vain viimeisestä sunnuntaista ilman lisämääreitä. Suomessa otettiin vuoden 1958 evankeliumikirjaan Ruotsin esikuvan mukaisesti nimitys tuomiosunnuntai. Tästä päivästä käytetään myös nimitystä Kristuksen kuninkuuden sunnuntai. Nämä kaksi erilaista aihetta muodostavat kuitenkin kokonaisuuden: kirkkotaiteessakin Kristus viimeisen tuomion toteuttajana on kuvattu maailmankaikkeuden valtiaaksi (Khristos Pantokrator).

Päivän evankeliumitekstin mukaan Kristus tulee aikojen lopulla "kirkkaudessaan kaikkien enkeliensä kanssa ja istuutuu kirkkautensa valtaistuimelle" (Matt. 25: 31). Näin kirkkovuoden viimeinen sunnuntai liittyy samalla seuraavaan sunnuntaihin, adventtiin. Kirkkovuoden alussa ja lopussa - tai lopussa ja alussa - kuuluu sama viesti: Jumala lähestyy meitä Kristuksessa ja asettaa meidät kasvojensa eteen. Ihminen on vastuussa teoistaan ja tekemättä jättämisistään. Viimeisessä tuomiossa Jumalan vanhurskaus toteutuu lopullisesti.

Tuomiosunnuntain messussa palvelvat pastori Ilona Hägglund jota avustaa pastori Lasse Mustonen. Kanttorina toimii Atte Tenkanen. Messu on samalla lähetysyhdistys Kylväjän kirkkopyhä.


Järjestäjä

Martinseurakunta

Ota yhteyttä

Ilona Hägglund
seurakuntapastori
Martinseurakunta
 

Katso myös

ke 24.1. klo 12.30 -14.00

Hennalan seurakuntakoti

Hennalan piiri

Raamattua, rukousta, keskustelua.
ke 24.1. klo 14.00 -15.30

Kristillinen työväenyhdistys, Myllymäentie 22

Keniapiiri

Raamattua, keskustelua ja rukousta.
ke 24.1. klo 14.00 -15.30

Café Mikael, Hyrköistentie 26, Pansio

Valoa elämään Sanan äärellä

Tutustutaan yhdessä Raamattuun olohuoneryhmässä