Kirkkokonsertti - Renessanssiajan musiikkia

la 28.10. kello 18.00 - kello 19.00

Kirkkokonsertti - Renessanssiajan musiikkia Piikkiön kirkko

Tykkäätkö hienosta laulumusiikista? No tulepas sitten sitä kuuntelemaan.

Renessanssi on vokaalimusiikin ehdoton kulta-aika musiikkimme historiassa. Jokaisessa hieman isommassa kirkossa ja hovissa viljeltiin moniäänistä laulua ja Euroopan arkistot ovat pullollaan lukemattomien säveltäjien loisteliaita teoksia.

Kenties kuuluisin renessanssisäveltäjä oli Giovanni Pierluigi da Palestrina, jonka sävellystyyli kohotettiin vuosisadoiksi eteenpäin ihanteelliseksi moniäänisen musiikin mittapuuksi. Palestrina sävelsi muun muassa reilusti yli sata messua toimiessaan Rooman keskeisissä kirkoissa, mukaanlukien Sixtuksen kappelissa paavin kapellimestarina. Missa Lauda Sion perustuu rakenteellisesti Palestrinan omaan motettiin, joka vuorostaan on moniäänisesti käsitelty versio 1200-luvun gregoriaanisesta sekvenssistä. Näitä kaikkia kuullaankin konsertissa.
 
Palestrina eli myös aikana jolloin luterilainen reformaatio sai vankan jalansijan pohjoisemmassa Euroopassa. Näin reformaatio 500 -juhlavuonna onkin mielenkiintoista asetella näitä kahta perinnettä rinnakkain ja nähdä, miten vaikutteita otettiin perinteisen katolilaisen polyfonian maailmasta, kun uutta protestanttista musiikkiaarteistoa piti luoda tyhjästä.  Ajan myötä sitten kehittyi oma tyyli, joka oli ilmeeltään lähempänä luterilaista virttä, reformoidun jumalanpalveluksen peruskiveä. Rakenteesta tuli selkeämpi, homofonisempi, ja säkeitä oli monta. Urkujen puuttuessa näitä voitiin myös käyttää seurakuntalaulun säestyksenä.
 
- Mats Lillhannus
 


Järjestäjä

Piikkiön seurakunta

Katso myös

su 17.12. klo 12.00 -13.00

Hirvensalon kirkko ja seurakuntakeskus

Lasten kauneimmat joululaulut Hirvensalon kirkossa

Nyt lauletaan ja laulatetaan lasten kauneimpia joululauluja hirvensalossa
su 17.12. klo 14.00 -15.30

Poikluoman seurakuntatalo

Lasten kauneimmat joululaulut

Kauneimmat lasten joululaulut koko perheelle
su 17.12. klo 14.00

Yli-Maarian seurakuntatalo

Yli-Maarian kauneimmat joululaulut

Yhteislaulun iloa ja joulunodotusta