EtCetera -kuoron konsertti

pe 27.10. kello 19.00 - kello 20.15

EtCetera -kuoron konsertti Mikaelinkirkko

Konsertti on King's Kids Jerusalemin tukikonsertti ja mukana on Pekka Simojoen lisäksi myös Ilkka Puhakka.

Konsertissa on mahdollisuus ostaa ohjelma, osallistua halutessaan puhelinkeräykseen. Kolehti kerätään King's Kidseille.

EtCetera on kuoro, jossa laulajat ovat aikuisia eri ammattiryhmistä ja eri elämäntilanteista sekä heitä yhdistää laulamisen riemu ja evankeliumin eteenpäin vieminen. Kuoroa johtaa tunnettu gospelmuusikko ja lauluntekijä Pekka Simojoki. Kuoron mukana esiintymisissä on bändi, johon kuuluu kitaran, basson ja rumpujen lisäksi muita rytmi- ja lyömäsoittimia mm. afrikkalainen djembe-rumpu ja huilu. Kuoron musiikki on iloista ja hyväntuulista gospelia. Laulut ovat pääosin Simojoen ja Anna-Mari Kaskisen käsialaa. Musiikissa on mausteita Afrikasta.

Kuoron kotipaikka on Riihimäki. Riihimäellä kuoro on isännöinyt Big Lightia ja suosittuja Little Light -iltoja jo 15 vuotta. EtCeteralta on ilmestynyt viisi äänitettä: "Matka on alkanut" vuonna 1996, "On taivas auki" 1998, "Aukaise verhot" 2001, "Valoon päin" 2005 ja "Suuri suunnitelma" 2008”. Uusin äänite on maanläheistä gospelia, jossa on vivahteita Afrikasta ja Andeilta. Sanoma on tuttuun tapaan kristallinkirkkaasti kristillinen.

Kuoro on esiintynyt ympäri Suomea ja myös ulkomailla mm. Namibiassa, Unkarissa, Romaniassa, Venäjällä, Puolassa ja Saksassa. Kuorolla on kotisivut www.etcetera.to.


Järjestäjä

Mikaelinseurakunta

EtCetera -kuoro

Katso myös

ti 21.11. klo 18.00 -19.00

Piikkiön seurakuntakeskus

Lauluillat

Mukaan ovat tervetulleita kaikenikäiset ihmiset, jotka nauttivat musiikin tekemisestä yhdessä! Tärkeintä ei ole virheetön laulu- tai soittotaito, vaan halu musisoida yhdessä.
ke 22.11. klo 16.00 -16.45

Henrikinkirkko

Henrikin lapsikuoro, Satakieli

Lapsikuorossa lauletaan pääosin hengellisiä lauluja, joita esitetään seurakunnan eri tilaisuuksissa.