Oikeus turvalliseen kotiin

Ihmisen perusoikeuksiin kuuluu oikeus kotiin. YK:n ihmisoikeuksien julistuksessa todetaan: ”Perhe on yhteiskunnan luonnollinen ja perustava ydinosa ja sillä on oikeus yhteiskunnan ja valtion suojaan.” Ja Suomen perustuslaissa ”Jokaisen yksityiselämä, kunnia ja kotirauha on turvattu.” Nämä sanat korostavat, että kodin pitäisi olla turvallisuuden tyyssija jokaiselle ja erityinen kasvun paikka. Koti on paikka, jota yhteiskunnan ja myös kirkon on erityisesti suojeltava.

Eräs henkilö kertoi, että hänen kotinsa on turvapaikka kahdelle alle kymmenvuotiaalle lapselle. Perjantai-iltana lapset eivät uskaltaneet mennä kotiin, sillä he pelkäävät, että heitä lyödään remmillä tai mitä nyt käsiin saadaan; molemmat vanhemmat olivat päihtyneitä. Sohva kelpasi lapsille nukkumapaikaksi ja samoin kaurapuuro aamulla. Vasta iltapäivällä lapset uskalsivat mennä kotiin, jossa kukaan ei huomannut heidän edes olleen poissa!

Turvattomuus perheessä, kodissa, haavoittaa syvästi: henkinen ja fyysinen väkivalta, vanhempien päihdeongelmat, voimattomuus, puhumattomuus…

Entä vanhukset? Vappu Taipale toteaa Isoäiti-kirjassaan näin: ”Vanhusten pahoinpitely on ruma tarina. Sitä tapahtuu niin kodeissa kuin laitoksissakin.” Kodeissa asia saattaa kärjistyä, kun vanhuksen voimat heikkenevät ja hän ei enää jaksa hoitaa lapsiensa asioita: ruuanlaittoa, pyykinpesua, siivousta, lastenhoitoa… Eläkerahat tarvittaisiin nyt omiin lääkkeisiin, mutta pienet eläkerahat haetaan toisiin tarkoituksiin. Uhkailut pahenevat, vanhus ikääntyy ja haurastuu, tulee kolotuksia, sairautta, hän alkaa ärsyttää olemuksellaan ja valitteluillaan. Hän kieltäytyy antamasta rahaa ja hänet mukiloidaan. Seurauksena on mustelmia, luunmurtumia, mutta kukaan ei kerro, mistä ruhjeet ovat peräisin.

Laitoksissa koulutettua väkeä on liian vähän ja valvontaa hoidon laadusta liian vähän. Hyvää yritetään, mutta kun työtä on liikaa, ammatillinen ote pettää, yksinkertaisesti ei ehditä, ei jakseta. Kaltoinkohtelua voi olla monenlaista: laiminlyöntiä, välinpitämättömyyttä, yksin jättämistä. Voi syntyä tilanteita, jotka kärjistyvät kovakouraiseen käsittelyyn: vanhus valittaa, käsketään olla hiljaa, joskus se voi johtaa jopa läimäytyksiin, tönimisiin. Pahoinpitely on aina rikos, tapahtui se missä tahansa.

Kun ihminen joutuu väkivallan kohteeksi, hän kokee, että hänen ihmisenä olonsa reviirille on tultu, itsetuntoa on loukattu, itsemääräysoikeus tuhottu; hän pelästyy ja tuntee itsensä huonoksi ja likaiseksi. Hänestä tulee syyllinen ilman syytä. Kun väkivalta toistuu, hän ei jaksa enää puolustautua, ei ole voimia, on vain avuttomuus.

Toisaalta ihmisiä on monenlaisia, on myös henkilöitä, jotka ovat aina tyytymättömiä ja sitten vanhoina katkeraakin katkerampia. He saattavat olla vanhoina tosi pahoja, suorastaan hirveitä, tylyjä ja itsekkäitä. Joskus vanhat ihmiset katsovat itselleen oikeudeksi olla millaisia tahansa.

Mummoni opetti minulle, että ihmisen koti on siellä, missä on peti, jossa hän nukkuu. Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi. Rakkaus ei tee lähimmäiselle mitään pahaa. Room. 13:9-10. Tämä on hyvä pohja elämässä ja kodissa.

Katri Rinne
Maarian seurakunnan kappalainen