Kuukauden sana

Ihmisen osa


Jumala loukkaa ihmisiä sanomalla meitä syntisiksi ja kelvottomiksi. Kirkko puhuu perisynnistä, jota jokainen ihminen kantaa syntymästään asti. Sen synty selitetään ns. syntiinlankeemuskertomuksella. Eeva ajattelee itse ja kokeilee mitä tapahtuu, jos syö hyvän ja pahan tiedon puusta vastoin kieltoa. Jumala suuttuu ja kiroaa hänet:

– Minä teen suuriksi sinun raskautesi vaivat, ja kivulla sinä olet synnyttävä lapsesi. Kuitenkin tunnet halua mieheesi, ja hän pitää sinua vallassaan.

Kummallista, jos tämän perusteella valitetaan, että miehet alistavat naisia. Nainenhan itse alistaa itsensä miehelle.

Kirkon jäseninä olemme niin naiset kuin miehetkin suhteessa Jumalaan. Ihmisen ja Jumalan suhdetta on vanhastaan verrattu miehen ja naisen suhteeseen: niin kuin mies ja vaimo rakastavat toisiaan, niin myös Jumala ja ihminen.

Olemme raskaina Jumalasta. Hän synnyttää meissä vaivalloisesti kaikenlaista: Uusia ideoita joita joudumme kantamaan, kunnes niistä ehkä syntyy jotain valmista, josta aikanaan kasvaa jotain itsenäistä ja josta joudumme tuskalla luopumaan - ellemme jo sitä ennen ole joutuneet suremaan unelmiemme ennenaikaista kuolemaa.

Hän synnyttää velvollisuudentuntoa täyttääksemme annetut tehtävät ja opetellaksemme vaadittavat uudistukset.

Hän pitää meitä vallassaan. Meidän tahtomme on hänen taskussaan, hänen tahtonsa tapahtuu eikä meidän. Hän alistaa meidät täysin, ja silti tunnemme halua häneen, kaipaamme syvempää yhteyttä ja rakkautta.

Mutta miehelle Jumala sanoi:

– Koska teit niin kuin vaimosi sanoi ja söit puusta, josta minä kielsin sinua syömästä, niin olkoon maa sinun takiasi kirottu. Kovalla työllä sinun on hankittava siitä elantosi niin kauan kuin elät. Maa kasvaa sinulle orjantappuraa ja ohdaketta, mutta sen kasveista joudut ottamaan ravintosi. Otsa hiessä sinun on hankittava leipäsi, kunnes tulet maaksi jälleen, sillä siitä sinut on otettu. Maan tomua sinä olet, maan tomuun sinä palaat.

Miestä siis rangaistaan siitä, ettei hän ajatellut itse, vaan kuunteli vaimoaan. Yhtä turmiollista toisten mieliksi eläminen on naisillekin, ja samalla välttämätöntä. Meidät on luotu toistemme yhteyteen, ottamaan myös toiset huomioon.

Ihmisen osana on hankkia elantonsa kovalla työllä. Ideamme törmäävät toisten ideoihin ja ajatuksiin. Meillä on esimiehemme ja sidosryhmämme, jotka odottavatmeiltä tuloksia, joita emme aina saavuta. Työmme on aika ajoin tylsää ja yksitoikkoista. Väsymme ja uuvumme. Sairastaminen ja työttömyys nöyryyttävät meitä.

Teemmepä niin tai näin, meihin sattuu. Mutta meidän Jumalamme jakaa ihmisen osan kanssamme.

– Me julistamme ristiinnaulittua Kristusta. Juutalaiset torjuvat sen herjauksena, ja muiden mielestä se on hulluutta, mutta kutsutuille, niin juutalaisille kuin kreikkalaisillekin, ristiinnaulittu Kristus on Jumalan voima ja Jumalan viisaus. Jumalan hulluus on ihmisiä viisaampi ja Jumalan heikkous ihmisiä voimakkaampi, väittää Paavali.

Merja Auer
Kaarinan seurakunnan kappalainen