Iltapäivätoiminta – tehdään hyvä päivä yhdessä!

Mitä tekisin koulun jälkeen? Mitä voisin harrastaa? Tule seurakunnan iltapäivätoimintaan!

Koululaisten iltapäivätoiminta on tarkoitettu ensimmäisen ja toisen vuosiluokan oppilaille sekä kaikkien vuosiluokkien erityisoppilaille. Toimintaa järjestetään koulupäivisin klo 11–17 noudattaen perusopetuksen loma- ja työaikoja.

Toimintamme perustana on kristillinen ihmiskäsitys ja arvopohja. Keskeisiä asioita arjessa ovat perinteet, tapakulttuuri ja arjen kristillisyys - vuorovaikutus, läsnäolo, hiljentyminen ja pyhän kohtaaminen esimerkiksi kirkkovuoden tapahtumien ja luonnon avulla.

Toimintaa toteuttavat koulutetut lastenohjaajat, jotka rakentavat toiminnan monipuoliseksi, lapsen kokonaiskehitystä tukevaksi. Leikkiminen, liikkuminen, ulkoileminen ja käsillä tekeminen sekä taide ja ilmaisu eri muodoissaan ovat toiminnan arkea. Tarjoamme lapselle myös lepohetkiä, mahdollisuutta rentoutumiseen ja oleiluun, läksyjen tekoon tai omaehtoiseen toimintaan. Tavoitteena on turvallinen ja rauhallinen iltapäivä. Toiminnan aikana lapselle tarjotaan välipala.

Toiminnassa vaalitaan lapsen kokonaisvaltaista kasvua toimien lapsen, vanhempien ja työntekijöiden kasvatuskumppanuudessa. Kirkon aamu- ja iltapäivätoiminnan järjestämistapa perustuu valtakunnallisiin  aamu- ja iltapäivätoimintaa ohjaaviin päätöksiin.  Seurakunnat ovat yksi kuntien aamu- ja iltapäivätoiminnan palvelun tuottajista.

Iltapäivätoimintaan hakeminen

Haku syksyllä 2018 alkavaan koululaisten aamu- ja iltapäivätoimintaan on päättynyt. Voit kysyä vapaita paikkoja myös kesken kauden: paivi.sillanpaa@evl.fi, puh. 040 341 7620.

Iltapäivätoiminnan toimipisteet

Församlingshem Auragatan 18, tfn 040 341 7479

Halisten seurakuntatalo Gregorius IX:n tie 8, puh. 040 341 7631

Hannunniitun seurakuntatalo Virmuntie 2, puh. 040 341 7443 (yläkerta), 040 341 7442 (alakerta)

Hirvensalon seurakuntakeskus Honkaistentie 85, puh. 040 341 7158

Jaanin seurakuntatalo Karjakuja 75, puh. 040 341 7630

Suikkilan seurakuntakoti Konstanzankatu 1, puh. 040 341 7575

Uittamon seurakuntakoti Rusthollinrinne 1, puh. 040 341 7474

Yli-Maarian seurakuntatalo Mittumaarintie 73, puh. 040 341 7717

Ota yhteyttä

varhaiskasvatuksen ohjaaja
Kasvatusasiankeskus

koululaisten iltapäivätoiminta ja kesäkerhot