Turku Ensemble

Turku Ensemble syntyi vuonna 1984, kun joukko turkulaisia muusikoita kokoontui ja päätti alkaa soittaa yhdessä säännöllisesti. Lähtökohtaisena ideana jo tuolloin oli korkeatasoinen kamarimusiikkitarjonnan lisääminen ja rikastuttaminen Turussa. Yhdistyksen toiminnan eräs keskeinen piirre on koko ajan ollut eri soittimien ja soitinryhmien monipuolinen yhdistely. Myös yhteistyö erilaisten orkestereiden ja kokoonpanojen kanssa sekä poikkitaiteelliset projektit kuuluvat Turku Ensemblen toimenkuvaan.

Turku Ensemblen parikymmenhenkinen soittajisto koostuu perusrungoltaan Turun musiikkiakatemian ja konservatorion opettajista sekä Turun filharmonisen orkesterin muusikoista. Ensemble on konsertoinut paitsi Suomessa, myös Ruotsissa Venäjällä, Tšekeissä ja Yhdysvalloissa. Yhdistyksen puheenjohtajana toimii Turun ammattikorkeakoulun alttoviulunsoiton lehtori Harri Sippel.