Pekka Soranummi

Diplomipianisti, kanttori Pekka Soranummi on valmistunut Musiikin Maisteriksi Sibelius- Akatemian kirkkomusiikkiosastolta Helsingistä vuonna 1998 ja solistiselta pianomusiikin osastolta vuonna 2004. Hän on opiskellut pianonsoittoa yliopettaja Hilkka Servo-Juntun sekä Carlos Juriksen johdolla ja täydentänyt opintojaan mm. Grigori Sokolovin, Henrietta Mirvisin sekä Jussi Siiralan mestarikursseilla. Pekka Soranummi on Helmi Vesa-pianokilpailun finalisti. Hän suoritti pianonsoiton diplomitutkinnon vuonna 1999 korkeimmin kiitettävin arvosanoin.

Pekka Soranummi on opiskellut laulua Kimmo Lappalaisen, Anssi Hirvosen ja Pirkko Törnqvist-Paakkasen johdolla. Urkujensoittoa hän on opiskellut professori Kari Jussilan johdolla. Hän on suorittanut sekä klassisesta yksinlaulusta että urkujensoitosta B-tutkinnot.

Soranummi toimii 1.kanttorin virassa Haminan seurakunnassa sekä Kotkan Kantaattikuoron taiteellisena johtajana. Vuodet 2002-2012 hän johti Vantaalla perustamaansa kamarikuoro Valon Kaikua. Pekka Soranummi on Kymenlaakson kirkkomusiikkipiirin sekä kanttori-urkuriyhdistyksen puheenjohtaja.

Pekka Soranummi esiintyy aktiivisesti piano-, urku- ja laulusolistina, korrepetiittorina sekä kuoron- ja orkesterinjohtajana. Hän on konsertoinut laajasti ympäri Suomea sekä mm. Ruotsissa, Virossa, Isossa-Britanniassa, Saksassa, Italiassa, Venäjällä, Unkarissa ja USA:ssa. Hänen pitkäaikaisia musiikillisia yhteistyökumppaneitaan ovat mm. diplomisellisti Jussi Makkonen sekä laulajat Pentti ja Heini Hietanen.

Katedraali soi! -viikon avauskonsertissa maanantaina 4.2.2019 mukana Laura Pyrrö, Jussi Makkonen sekä Pekka Soranummi.

Pekka Soranummi (vasemmalla) sekä Jussi Makkonen. Kuva: Mika Kirsi
Pekka Soranummi (vasemmalla) sekä Jussi Makkonen. Kuva: Mika Kirsi