Jyrki Lasonpalo

Jyrki Lasonpalon ensiesiintyminen oli Radion sinfoniaorkesterin solistina vuonna 1979. Hän on toiminut mm. viulistina Tapiola Sinfoniettassa, konserttimestarina Suomalaisessa kamariorkesterissa, vuorottelevana 1. konserttimestarina Turun filharmonisessa orkesterissa sekä vuorottelevana konserttimestarina Sinfonia Lahdessa. Syksystä 2012 lähtien hän on toiminut Mikkelin kaupunginorkesterin konserttimestarina.

Sibelius-Akatemiasta vuonna 1990 erinomaisin arvosanoin valmistunut Lasonpalo on esiintynyt kamarimuusikkona Yhdysvalloissa, Venäjällä, Pohjoismaissa ja useissa Keski-Euroopan maissa, mm. Wienin Musikvereinissa sekä Suomen merkittävimmillä musiikkijuhlilla. Kamarimusiikkilevytyksiä hän on tehnyt BIS-levymerkille.

Orkesterinjohtoa Lasonpalo on opiskellut mm. professori Jorma Panulan ja professori Atso Almilan johdolla. Lasonpalo on työskennellyt kapellimestarina Turun filharmonisen orkesterin, Turku Ensemblen, Sigyn Sinfoniettan, Mikkelin kaupunginorkesterin, Sinfonia Lahti Chamber Ensemblen, Sibelius-Akatemian kamariorkesterin sekä vuonna 2007 perustamansa Lahden kamariorkesterin kanssa.