Haudan peittäminen, kunnostus ja muistomerkit

Arkkuhautauksessa hautaa ei nykyisin luoda heti umpeen, vaan se peitetään kannella. Omaiset voivat halutessaan luoda itse hautaa umpeen sen verran, että arkku peittyy. Tästä sovitaan etukäteen seurakuntayhtymän hautatoimiston kanssa.

Hautajaisten jälkeen hautausmaan työntekijät peittävät arkun myöhemmin samana päivänä. Perjantaisin, lauantaisin ja roudattomana aikana hauta peitetään niin, ettei arkku jää näkyviin. Lopullisesti hauta peitetään ensimmäisenä tai toisena hautausta seuraavana arkipäivänä.

Arkkuhautauksessa omaisten on huolehdittava haudan muistomerkin, kuten hautakiven, siirrosta hyvissä ajoin, mutta viimeistään siunausta edeltävän viikon perjantaina joko sopimalla asiasta kiviliikkeen tai yksityisen hautaustoimiston kanssa.

Mikäli hautaus tapahtuu talvella, haudat kunnostetaan ja saattokukat poistetaan haudalta vasta keväällä. Omaiset voivat kuitenkin halutessaan itse poistaa saattokukat haudalta jo aiemmin.

Haudan kukkapenkkiä ei saa reunustaa millään irtonaisilla esineillä, kuten kivillä tai muovi- ja peltireunuksilla. Ainoastaan ns. kukka-aukollinen pohjakivi on sallittu.

Uuden muistomerkin hankinnassa on otettava huomioon mm. muistomerkin kokoa rajoittavat säännökset, jotka ovat yleensä muistomerkkien valmistajien tiedossa.

Muistomerkkeihin liittyviin kysymyksiin vastaa hautaustoimen päällikkö p. 040 341 7512

Katso myös: