Päiväkerhot ja muskarit

Tervetuloa päiväkerhoon!

" Mää rupeen tänä iltana rukoilemaan. Kyllä voi rukoilla ennen kuin syö pizzaa, ruisleipää tai karjalanpiirakkaa." Henrik 4 -vuotta.

"- Minkä tärkeän tehtävän Jumala meille antoi, kun hän oli luonut koko tämän meidän maailman? Kalastaminen." Olivia 4 -vuotta.

"Mää olen oppinut uusia asioita. Semmosia mikä on kohteliasta ja sit huonoja tapoja."
- No mitä hyviä asioita olet oppinut? "
No mää osaan sanoa traktori ja kun olen syönyt, sanon kiitos." Riku 5 -vuotta.

Seurakunnan päiväkerhot ovat tarjonneet jo vuodesta 1945 toimintaa alle kouluikäisille tytöille ja pojille. Päiväkerhon perustana on kristillinen ihmiskäsitys.

Keskeisiä asioita ovat perinteet, tapakulttuuri ja arjen kristillisyys - vuorovaikutus, läsnäolo, hiljentyminen ja pyhän kohtaaminen esimerkiksi kirkkovuoden tapahtumien ja luonnon avulla. Päiväkerhossa lastenohjaaja rakentaa toiminnan monipuoliseksi, lapsen kokonaiskehitystä tukevaksi. Leikkiminen, liikkuminen, käsillä tekeminen, taide- ja ilmaisu eri muodoissaan ovat päiväkerhon arkea.

Päiväkerhossa vaalitaan lapsen kokonaisvaltaista kasvua toimien lapsen, vanhempien ja työntekijöiden kasvatuskumppanuudessa.

Päiväkerhot kokoontuvat kaksi kertaa viikossa kolmen tunnin ajan. Maarian pappilan tallissa ja Poikluoman seurakuntakodissa päiväkerho kokoontuu kolme kertaa viikossa kolmen tunnin ajan. Mukaan kerhoon lapsi tarvitsee sisätossut, terveelliset eväät ja ruokaliinan eväiden alle.

Lisätietoja päiväkerhoista voi tiedustella 
puh. 040 341 7217

Haku kauden 2017-2018 päiväkerhoihin on päättynyt.

Seuraavissa päiväkerhoissa on kuitenkin vielä tilaa:
Henrikin kirkon päiväkerho tiistaisin ja torstaisin klo 8.30- 11.30
Koivulan päiväkerho tiistaisin ja torstaisin klo 12.30- 15.30

Haku vapaisiin kerhopaikkoihin Kirkonrotta.fi -sivuilta.

Lisätietoja Kirkonrotta-sivuilta.

 

Muskariin!

Tule mukaan Muskariin! Muskareissa körötellään, lauletaan, liikutaan, soitetaan, lorutellaan ja kuunnellaan musiikkia.

Musiikki on suuri asia, josta kaikenikäiset voivat nauttia ja saada iloa. Muskarit tarjoavat musiikin riemua. Muskarissa lapsi tutustuu musiikin peruselementteihin laulaen, leikkien, rytmi- ja kehonsoittimia soittaen, liikkuen ja kuunnellen. Muskarit tukevat lapsen kokonaisvaltaista kasvua, mm. kielellistä kehitystä ja motorisia taitoja. Seurakunnan muskarissa lasten hengellisetkin laulut  ovat osa toimintaa.

 

Muskareissa on tilaa!

20.12.2017

Vauva- ja perhemuskareissamme on tilaa ja voit tulla mukaan tammikuussa. Iloinen toimintakausi käynnistyy viikolla 2.

Muskariin hakeminen:

 

Haku tapahtuu sähköisesti ja paikat jaetaan ilmoittautumisjärjestyksessä. Muskaritoiminta on hyvin suosittua ja se on tarkoitettu ensisijaisesti kirkon jäsenille.

Kevät 2018 muskarin hinta on 25€ + 2,50. Jos sinulla on taloudellinen este osallistumiselle ota rohkeasti yhteyttä toimistolle.

Lisätietoa ja yhteydenotot Hanna Rajalin 0403417297.

Ryhmiin ilmoittautuminen:  https://www.lyyti.in/muskari20172018

 

 

 

 

Päiväkerholaisia

Ota yhteyttä

Jasmin  Nisunen
varhaiskasvatuksen ohjaaja
 
Hanna Rajalin
varhaiskasvatuksen ohjaaja