Vihkikirkon, papin ja kanttorin varaaminen

Suomessa häiden vilkas sesonkiaika painottuu loppukesään. Erityisesti lauantait ovat kysyttyjä hääpäiviä.

Vihkiminen voidaan toimittaa kirkossa, kodissa, kappelissa tai muussa paikassa, mistä vihkijän kanssa sovitaan. Useimmiten vihkiminen tapahtuu kirkossa. Vihkipaikan valinnassa on otettava huomioon toimituksen jumalanpalvelusluonne ja kirkollisen vihkimisen erityislaatu.

Vihkitilaisuuden päivään ja kellonaikaan vaikuttaa vihittävien toiveiden lisäksi se, onko kirkossa useampia vihkimisiä tai muita tilaisuuksia samana päivänä. Siksi onkin hyvä pohtia erilaisia vaihtoehtoja vihkiajaksi ja -paikaksi jo ennen kirkon varaamista. Vihkikirkon varaamisessa kannattaa olla ajoissa liikkeellä.

 Turun ja Kaarinan seurakunnissa kirkon voi varata vihkimistä varten aikaisintaan päivälleen vuotta etukäteen.

Vihkikirkon varaaminen

Turun ja Kaarinan seurakuntien kirkot tarjoavat kukin omanlaisensa miljöön vihkimiseen. Kirkkoihin voi tutustua jo etukäteen tai käydä kurkistamassa sisälle, kun esimerkiksi sunnuntaisin ovet ovat kaikille avoinna jumalanpalveluksien yhteydessä.

  • Turun ja Kaarinan seurakuntien kirkkoihin vihkivaraus tehdään joko soittamalla varauspalveluun p. 040 3417 011 tai käymällä varauspalvelussa, Eerikinkatu 3, Turku.
  • Kirkon voi varata vihkimistä varten aikaisintaan päivälleen vuotta ennen. Jos siis haluaa vihkipäiväksi esimerkiksi 8.8.2018, voi varata kirkon aikaisintaan 8.8.2017.
  • Yhden vihkivarauksen pituus on 45 minuuttia.
  • Vihkitoimituksen kaksikielisyydestä tai ehtoollisen vietosta tulisi keskustella jo varauksen yhteydessä.
  • Henkilötunnukset tarvitaan varausta tehdessä.

Turun ja Kaarinan seurakuntien jäsenenä saat maksutta käyttöösi vihkitoimitukseesi minkä tahansa näistä kirkoista sekä papin ja kanttorin.

Papin ja kanttorin saamista suosituimpina vihkiaikoina ei kuitenkaan valitettavasti voida taata, joten myös muita kellonaikoja on hyvä harkita jo ennalta.

Maarian kirkon kattoa koristavat keskiaikaiset sydänkuviot
Maarian kirkon kattoa koristavat keskiaikaiset sydänkuviot.