Auta lähimmäistä, lahjoita hyväkuntoista vaatetta

Karderoopin kautta lahjoituksena saadut vaatteet ja kodintekstiilit jaetaan suoraan diakoniatyön asiakkaille. Kaikki lahjoitukset käydään läpi, lajitellaan, pestään, ripustellaan kuivamaan, silitetään ja tuodaan kauniisti esille asiakkaiden saataville.

Jos sinulla on ylimääräisiä tahrattomia ja ehjiä vaatteita, voit lahjoittaa ne meille. Tuo vaatteita, jotka sopivat meneillään olevaan vuodenaikaan. Siten saamme vaatteet nopeasti eteenpäin niitä tarvitseville.

Toistaiseksi emme ota enää loppuvuodesta lahjoituksia vastaan. Lahjoituksia voi tuoda taas loppiaisen jälkeen. Erityisesti kaipaamme neulontalankoja, aikuisten villasukkia, matonkuteita, hyväkuntoisia kattiloita, paistinpannuja, peittoja ja tyynyjä.

Varastotilamme ovat rajalliset, emmekä siksi pysty ottamaan vastaan suuria määriä lahjoituksia kerralla. Kun haluat tuoda Karderoopiin lahjoituksen, soita aina etukäteen ja kysy tilanteesta. Tällä hetkellä kaipaamme erityisesti aikuisten villasukkia, sekä neulontalankoja. Myös uudet sukat ja alusvaatteet ovat tällä hetkellä loppu. Joulukuussa emme vastaanota lahjoituksia.

PÄIVITYS 12.11.2018

 

vapaaehtoiset lajittelevat vaatteita karderoopissa